Step blog

Chasing Dreams

13.1.2020 klo 20:02

Tässä sitä ollaan. Uutta blogia olen tässä pohtinut jo kuukausi kaupalla mutta motivaatio, jaksaminen, kunto, kiinnostus jne. kaikki mahdollinen on viime aikoina ollut melkoisen paljon koetuksella ja niitä halusinkin avata vihdoin tässä blogissa sekä kertoa rehellisesti viime aikojen tapahtumia – myös tulevaisuuden tavoitteita.

Viime vuosi oli melkoinen – en oikeastaan osaa sanoin kuvailla mimmoinen – se oli melkoinen. Niin hyvässä kuin pahassa. Siitä haaveiltiin, siihen valmistauduttiin, sitä pelättiin, sitä jännitettiin ja lopulta kuitenkin koko vuosi oli juuri sellainen kuin olinkin aina toivonut/pelännyt. Vuosi on käytännössä helppo kiteyttää yhteen sanaan ja projektiin: Insite. Nykyinen elokuvatuotanto onnistui viemään ihan kaiken ajan ja ajatukset kaikesta muusta tärkeästä – mm. blogeista joita en tainnut vuoden aikana montaa kirjoitella. Mutta tänä vuonna asia muuttuu. Moni asia mikä jäi toteuttamatta viime vuonna tehdään tänä vuonna suuremmissa määrin. Vlogit, blogit, itsestäni huolehtiminen ja lista vain jatkuu. Onneksi kuitenkin ehjin nahoin päästiin uudelle vuosikymmenelle ja loppuvuoden totaalinen burn out kaikessa ikävyydessään toikin lopulta sen erittäin tarpeellisen katkoksen kaikkeen toimintaan, mikä näin ollen pakotti lepäämään. Ja nyt kun muutama viikko itseä on keräilty sieltä täältä olikin aika alkaa korjailemaan tuhoja sekä keskittymään taas normaaliin arkeen.

Moni asia mikä on ahdistanut mieltä on kerrankin suhteellisen järkevässä tärkeys järjestyksessä ja niistä tätä kaikkea onkin helppo – tai no, helppo ja helppo – lähteä purkamaan. Vaikka mitä onkin tullut vastaan niin tuli myös oikeasti koettua oman fyysisen jaksamisen tähänastisen elämän pohjalukemat sekä selkä kivutkin löysivät uusia ulottuvuuksia mitkä riittivät jo itsessään heikentämään pienen savolaisen jaksamista. Vaikka miten muut asiat kiinnostavat, vaikka miten on vauhti päällä niin se on vain myönnettävä että itsestä huolehtiminen on kenties tämän kokonaisuuden yksi tärkeimpiä ellei se tärkein kohta. Tony Robbinsin viisain sanoin: ”Who wants to be the richest man of the graveyard?” Todennäköisesti ei kukaan. Joten siitä joka päivä enenevissä määrin olen nyt vuoden alusta pyrkinyt keskittymään selän ylläpitämiseen. Jos ei ole salille ole riittänyt moti niin toimistolla edes muutaman minuutin venyttely on pakko tehdä. Ei suurta muutosta mutta uskon että pikku standardien muutoksella päästään hyvään rytmiin. Toinen kohta on sitten ruokavalio. En suostu jättämään kaikkia pahoja tapoja mutta sen verran pyrkinyt hakemaan motivaatiota eri tahoilta että oppisin tekemään enemmän itse ruokaa ( ehkä vähän terveellisempää ) ja ennen kaikkea tähtäämään säännölliseen ruokailuun. Tästä on jo toista vuotta tullut PT:ltä huutia kun se vähä mitä on muistanut ruokapäiväkirjaa kirjoitella niin sisältö on melkein sama kuin jättäisi kirjoittamatta. Minulla tahtoo olla paha tapa että kun harvoin tykkään syödä aamupalaa eli ämpärillisen juon vain kahvia aamulla –  ja sitten kun jokin mielenkiintoinen tai muuten vain tärkeä juttu viekin enemmän aikaa kuin kuvittelin niin seuraavan kerran syönkin vasta iltapalan. Ja mietin miksi heikottaa. Mutta nämä on nyt kaksi tärkeää asiaa: säännöllinen ruokailu sekä säännöllinen liikkuminen. Pyrin blogeja ja vlogeja tekemään tasaisin väliajoin ja katsotaan siis tulevien kuukausien aikana miten on homma pysynyt kuosissa.

Sekään ei liene kenellekään yllätys että kun pieni savolainen mies alkaa veivaamaan itseään isompaan tuotantoa kasaan ja hilaa väkeä ympäri maailmaa ihmettelemään Saimaan rantoja niin kalliiksihan se tulee. Tämä osanen viime vuoden stressi ryppäässä ei nyt tullut mitenkään yllätyksenä. Pieni elokuvamme alkaa nykyisten laskelmien mukaan olla 700 000 euron budjetti luokassa ja muutaman kerran sitä pysähtyykin miettimään että olikohan tässä järkeä – kunnes sitten muutaman minuutin päästä toteaa että on ja homma jatkuu. Kun elää ja hengittää elokuvia ja kertomisen, näyttämisen ja tekemisen halu on vain niin yksinkertaisen kova niin realiteetit unohtuu helposti aika ajoin mutta siltikin olen sanonut saman jo moneen kertaan aiemmin, totesin sen ennen ja jälkeen kuvausten – ja pysyn edelleen mielipiteessäni: vaikka miten stressaakin ja tekeminen tuntuu jopa fyysisesti pahalta niin tämän onnellisempi en ole ollut ikinä. Pienestä pojasta asti olen vain haaveillut elokuvien tekemisestä ja nythän sitä virvelöidään porukkaa Varkauteen Hollywoodista asti – enkö siis elä unelmaani? Pienestä pitäen minulle on ollut suhteellisen selvää että yrittäjä minusta joskus tulee. Haluan olla vapaa tekemään mitä tahdon ja milloin tahdon kantaen itse kuitenkin täyden vastuun kaikesta. Onko elokuvien tekeminen kaiken stressin arvoista? Kysymys kuuluukin että jos en stressaisi niin mitä minä sitten tekisin? Eli long story short – kyllä se on. Nyt on viides vuoteni meneillään yrittäjänä ja olen erittäin kiitollinen kaikista kokemuksista ja opeista mitä matkan varrella on tullut. Välillä ihmettelenkin että miten siten aina seuraavalle tilikaudelle onkin onnistuttu väkertämään. Paljon hyvää vuosiin on mahtunut mutta tietenkin muutaman vuoden kokemus on tuonut ihan terveen jännitys elementin mukanaan että jos ensimmäiset viisi vuotta ovat olleet tällaisia niin millaisia seuraavat viisi vuotta sitten ovat. No eiköhän se selviä.

Joten ollaanko tässä hidastamassa tahtia? Ei todellakaan. Mutta tänä vuonna haluaisin tehdä viisaamman valinnan sen suhteen että millä vaihteella sitä lähtee revittelemään. Elokuva on nyt pitkälti kuvattu ja se olikin viime vuoden tärkein juttu. Mutta nyt henkisistä, fyysisistä, taloudellisista ja kaikista mahdollisista syistä tämä asioiden priorisointi on tullut erittäin tärkeäksi. Insite etenee kokonaan hiljalleen mutta käytännössä seuraavien viikkojen aikana itse tuotanto ei ota suurempia harppauksia eteenpäin. Ensimmäinen teaser trailer meillä on ollut aikeissa julkaista mutta em. syistä sekä hullu ohjaaja keksiikin joka viikko paremman idean vain pitääkseen säveltäjän kiireisenä niin homma on hieman venähtänyt. Mutta ei kauaa enää.

( Cameron Duckett, Keenan Proctor ja Rhett Thompson rooleissaan )

( mestarit Jarkko Tamminen ja Eric Roberts )

Kohta saa pienen ensimmäisen maistiaisen mitä sitä on tullut puuhailtua. Vuosi on loppuunsa startannut erittäin hyvin. Hetken nyt keskityn mainos hommiin sekä suunnittelen hieman työntekijän hankkimista jos sitä firmaa näin lähtisi laajentamaan askel kerrallaan.

( minä ja haamukirjoittaja Alaric )

Vielä lopuksi – sitäkin olen harmitellut että lukeminen ja kirjoittaminen on jäänyt hyvin vähälle. Tuossa taisi se alle 10 vuotta hujahtaa melkein lukematta yhtään kirjaa ja elokuva käsikirjoitukset ovat olleet ainoa kirjoittamisen muoto. Tämä ei kuitenkaan ole sitä vanhaa kunnon Jereä vaan nimenomaan kirjoittamalla pystyn parhaiten purkamaan tunteita joko näin edes blogin muodossa mutta olen kyllä kaavaillut että alkaisin jälleen kirjoittaa kaiken maailman fantasia seikkailuja novellin muodossa näin ensi alkuun ja jos niitä muutaman tässä kevään aikana saisi julkaistua niin bueno. Insite elokuvan käsikirjoittajan Alaricin kanssa aloitimme myös kirja projektin minkä pitäisi olla hyvin simppeli – ammatti kirjailija kun on kyseessä niin kirjan pitäisi valmistua tuota pikaa kunhan vain tarina hiotaan ensin kondikseen. Tästäkin lisää lähitulevaisuudessa.

Kiitos sinulle joka luit loppuun asti. Ja on hienoa kuulla jos jatkossakin blogien lukeminen kiinnostaa!

J

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 20